sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Viikko 4

Maanantai

Maanantaina kävin Vallettassa kiertelemässä ja ostokisilla. Illalla olin Tuunin ja Ruusan kanssa.

Tiistai

 Tiistaina kotiini muutti uusi tyttö Vilma. Oli kiva saada myös kotiin, joku joka puhuu suomea. Päivä oli lämmin, joten aluksi otin aurinkoa parvekkeella ja sitten kävimme Vilman kanssa kaupassa ja rannassa kävelemässä. Illalla kävimme Vilman, Tuunin ja Ruusan kanssa syömässä.

Maltalla on todella paljon kirkkoja.

Keskiviikko

Keskiviikkona lomani loppui ja palasin takaisin töihin. Päivä meni todella nopeasti, sillä se oli aika, rento keskutelimme lasten kanssa heidän lomastaan ja pelasimme muutamilla tunneilla eri pelejä. Illalla kävin Vilman kanssa kävelemässä.

Torstai

Torstain koulupäivä puolestaan tuntui todella pitkältä :D Päivässä ei ollut mitään ihmeellistä. Töiden jälkeen kävin Tuunin ja Ruusan kanssa Slieman kaupoissa.

Perjantai

Perjantaina pidin koulussa toimintatuokion. Opetin lapsille Fröbelin palikoiden jumppalaulun eli tutummin pää-olkapää-peppu -tanssin. Lapset olivat innokkaana mukana ja tanssi oli osalle tuttu, sillä siitä on myös englannin kielinen versio. Illalla olin Tuunin ja Ruusan luona kylässä, sillä he lähtivät lauantaina kotiin.

Meri on kyllä yksi lempiasioistani täällä, vaikken uimassa olekkaan käynyt.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina olin koko päivän kotona nautin auringosta ja jännitin palokuntanuorten suomenmestaruuskisoja. Meidän VPK otti kilpailuista kaksoivoiton, kyllä tuli ylpeyden tunne omistaan. Sunnuntaina meille tuli kaksi uutta tyttöä, ruotsalaisia. Lauantain ja sunnuntain siis vietin kotona ja keräsin voimia viimeistä viikko varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti