perjantai 12. toukokuuta 2017

Viikko 5

Viikko 5 oli minun viimeinen viikko Maltalla. Maanantaista keskiviikkoon tein töitä ja torstai aamulla lähdin kohti Suomea ja uutta omaa kotia. Maanantaina oli normaali päivä koulussa ja töiden jälkeen nautin auringosta. Illalla kävin Vallettassa kiertelemässä kauppoja.


Tiistaina koulussa olisi ollut paloharjoitus, mutta Rosanne tarvitisi minua iltapäiväksi johonkin toiseen kouluun. En kuitenkaan ikinä päässyt sinne, koska minun piti vaihtaa bussia ja toinen bussi ei ikinä tullut tai sitten se oli jo mennyt. Rosanne haki minut pysäkiltä ja vei Vallettaa ja käski kotiin.
Tiistai iltana kiertelin Slieman kaupat ja etsin viimeiset tuliaiset. Keskiviikkona oli viiminen työpäivä ja ilta meni pakkailessa ja pitsaa syödessä. Illal kävin vielä viimeisen kerran iltakävelyllä rannassa.




Torstaina kyyti tuli hakemaan minua 6.15 ja kotona Suomessa olin illalla. Maltalta kaipaamaan jäin luokkaani, aurinkoa ja halpaa viiniä. Maltalla eniten inhosin liikennettä ihmiset ajoivat kun hullut ja bussit tulivat silloin ku halusivat. Käytin kyllä aika vähän busseja, sillä pääsin kävellen melkein kaikkialle. Mutta kyllä reissusta oli kiva palata kotiin :)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Viikko 4

Maanantai

Maanantaina kävin Vallettassa kiertelemässä ja ostokisilla. Illalla olin Tuunin ja Ruusan kanssa.

Tiistai

 Tiistaina kotiini muutti uusi tyttö Vilma. Oli kiva saada myös kotiin, joku joka puhuu suomea. Päivä oli lämmin, joten aluksi otin aurinkoa parvekkeella ja sitten kävimme Vilman kanssa kaupassa ja rannassa kävelemässä. Illalla kävimme Vilman, Tuunin ja Ruusan kanssa syömässä.

Maltalla on todella paljon kirkkoja.

Keskiviikko

Keskiviikkona lomani loppui ja palasin takaisin töihin. Päivä meni todella nopeasti, sillä se oli aika, rento keskutelimme lasten kanssa heidän lomastaan ja pelasimme muutamilla tunneilla eri pelejä. Illalla kävin Vilman kanssa kävelemässä.

Torstai

Torstain koulupäivä puolestaan tuntui todella pitkältä :D Päivässä ei ollut mitään ihmeellistä. Töiden jälkeen kävin Tuunin ja Ruusan kanssa Slieman kaupoissa.

Perjantai

Perjantaina pidin koulussa toimintatuokion. Opetin lapsille Fröbelin palikoiden jumppalaulun eli tutummin pää-olkapää-peppu -tanssin. Lapset olivat innokkaana mukana ja tanssi oli osalle tuttu, sillä siitä on myös englannin kielinen versio. Illalla olin Tuunin ja Ruusan luona kylässä, sillä he lähtivät lauantaina kotiin.

Meri on kyllä yksi lempiasioistani täällä, vaikken uimassa olekkaan käynyt.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina olin koko päivän kotona nautin auringosta ja jännitin palokuntanuorten suomenmestaruuskisoja. Meidän VPK otti kilpailuista kaksoivoiton, kyllä tuli ylpeyden tunne omistaan. Sunnuntaina meille tuli kaksi uutta tyttöä, ruotsalaisia. Lauantain ja sunnuntain siis vietin kotona ja keräsin voimia viimeistä viikko varten.


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Viikko 3

Maanantai

Maanantai päivän käytin koulutöiden tekoon. Minulla oli rästissä kotitenttejä ja muita kouluhommia. Päivän aika ei siis tullut muuta tehtyä, kun kouluhommia ja käytyä kaupassa. Illasta kävin vielä kävelemässä ja ulkona oli aika kova tuuli.




Tiistai

Tiistaina nukuin pitkään ja söin aamupalaa parvekkeella. Päivä oli lämmin, joten otin aurinkoa parvekkeella. Iltapäivällä lähdin tapaamaan Tuunia ja Ruusaa Sliemaan.







Keskiviikko

Keskiviikkona kävimme Tuunin kanssa Vallettassa sotamuseossa. Museo oli mielenkiintoinen, vaikka olenkin historiassa huono, joten en kaikkea ymmärtänyt. Museo oli tehty linnoitukseen, josta maltaa on puolustettu. Emme kuitenkaan päässeet käymään linnoituksen sisällä, olimme vain sen päällä olevissa huoneissa. Museossa oli myös huomioitu näkövammaiset, opastetauluilla ja liikuntarajoitteiset hisseillä ja rampeilla.


Torstai

Torstaina otin jälleen aurinkoa parvekkeella. Kävin myös pyörimässä Slieman kauppoja. Illalla kävin rantakadulla ja Irish pubissa, jossa tapasin vanhemman rouvan Australiasta hän oli erittäin mukava.


Perjantai

Nukuin torstain ja perjantain välisen yön todella huonosti. Olin aamukävelyllä jo klo 7.45. Koko aamupäivä ja päivä meni koti-ikävästä ja matkaväsymyksestä kärismiseen. Klo 15 lähdin Good Friday- retkelle. En oikein ollut varma, mistä minun piti mennä bussin kyytiin. Onneksi näin muutaman vanhemman henkilön seisomassa rivissä ja he olivatki menossa samalle retkelle. Vietin retkellä siis aikaa vanhemman pariskunnan kanssa, he olivat Kanadasta. Kuljetuksemme oli yli puoli tuntia myöhässä. Kerkesimme kuitenkin paikalle juuri ennen ensimmäistä paraatia. En tiennyt, mitä paraati esittää, mutta se oli hieno. Toinen paraati kertoi pääsiäisen tapahtumista. Paraati oli todella näyttävä, mutta kesti 2,5 tuntia, koska esiintyjät pysähtelivät koko aika. Minua harmitti kesto, sillä se vei fiilistä loppu paraatista. Illalla lähdin Tuunin ja Ruusan kanssa Pacevilleen.



Lauantai

Yöunet jäivät taas lyhyiksi ja koti-ikävä painoi vielä hiukan mieltä. Päivän aikana en tehnyt muuta kuin lepäilin ja kävin kaupassa. Illalla oli tarkoitus lähteä Pacevilleen, mutta väsymys iski ja päätin jäädä kotiin nukkumaan.


Sunnuntai

Edellisen illan päätös oli hyvä, sillä nukuin hyvät yöunet ja aamulla heräsin hyvällä fiiliksellä. Päivä meni taas kouluhommien teossa. Vaikka olenkin koti-ikävästä kärsinnyt, olen viihtynyt Maltalla ja reissu on ollut hauska ja opettavainen. Olen oppinut, että kyllä minä yksinkin pärjään :) On myös ollut kiva herätä aamuisin, kun melkein joka aamu on aurinko paistannut. Tykkäsin myös lomaviikostani, sillä sai levätä ja tutustua Maltaan. Kotona suomessa odottaakin taas koulu ja työt, jo. Ensi viikolla on maanantai ja tiistai vielä vapaata, mutta keskiviikkona pitäisi sitten palata takaisin töihin.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Viikko 2

Viikolla kaksi en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta, kun käynyt töissä ja nukkunut. Minulla oli alkuviikosta flunssaa, mutta nyt olen jo lähes terve onneksi. Koulussa meillä oli perjantaina urheilupäivä. Siellä leikimme erilaisia viestejä ja hännän ryöstöä. Meidän kanssa oli myös toinen junior 2 luokka, joten lapsia ja vauhtia riitti! Perjantaina koulussa alkoi pääsiäisloma, joten  myös minä olen siis ensi viikon lomalla ja pääsen viettämään turistiviikkoa.


Perjantaina vietimme myös saksalaisten läksiäsiä, sillä he lähtivät lauantain takaisin kotiin. Ilmeisesti myös toinen ranskalainen on muuttanut pois, joten nyt tällä hetkellä meitä asuu vain kaksi täällä. 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Viikko 1

Maanantai

Maanantaina lentoni lähti kello 6.35 ja Maltalle saavuin puolita päivin. Kuljettaja oli minua lentokentällä vastassa ja kuljetti asunnolleni, joka sijaitsee San Giljaanissa. Kanssani asuu neljä tyttöä 2 saksalaista ja 2 ranskalaista. Maanantaina vietin aikaa asunnolla ja kävin vähän kävelemässä asunnon läheisyydessä. 

                                                   


Tiistai

Tiistaina minun piti mennä aamulla 10.00 tapaamiseen Future Focus:lle. He eivät eka ymmärtäneet, miksi olin paikalla, sillä muut suomalaiset olivat juuri lähteneet koululle, jossa työskentelen. Toimistolta minut vietiin tutustumaan kouluun ja siellä rehtori esitteli minulle paikkoja. Tutustumisen jälkeen palasin asunnolle tekemään ruokaa ja illalla kävin jälleen kävelemässä lähiympäristössä. 




Keskiviikko

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen työpäivä. Työskentelen Newark school:issa ja olen ollut Junior 2 luokalla, jossa oppilaat ovat 6-7vuotiaita. Koulu on kansainvälinen, joten opetuskieli on englanti. Päivä kului nopeasti, sillä taukoja ei ole muuten kuin lounastauko ja sen jälkeen n.10minuutin tauko. Opetus on mielestäni ollut nopea tempoista ja oppiaineesta toiseen siirrytään nopeasti. Päivä päättyi 13.30, jonka jälkeen näin aulassa Turvallisuusalan Tuunin ja Ruusan. Kävimme Vallettassa syömässä Tuunin, Ruusan ja heidän opettajan Jonin kanssa. 

Keskiviikkona oppilaat maalasivat käpyjä, joita olivat käyneet keräämässä


Torstai

Torstaina oli työpäivä, mikä noudatti edellisen päivän kaavaa. Lapset ovat erittäin aktiivisia, eivätkä he aina meinaa jaksaa keskittyä. Kuri on kovempaa kuin Suomessa ja opettajia puhutellaan etuliittein. Minun luokan opettaja Ms. Laura on mukava ja hän otti minut hyvin vastaan. Työpäivän päätyttyä lähdimme Tuunin, Ruusan ja Jonin kanssa Turistibussi kierrokselle. Näimme nähtävyyksiä ja kävimme Maltan vanhassa pääkaupungissa Mdinassa.





Perjantai

Perjantai oli paikallinen pyhä, joten minulla oli vapaapäivä. Lähdimme aamulla Tuunin, Ruusan ja Jonin kanssa laivalla käymään Gozossa ja Cominossa. Illalla vietin aikaa asunnolla muiden kanssa.






Lauantai ja sunnuntai

Lauantaina vietin aikaa asunnolla ja illalla lähdin kämppiksien kanssa käymään Pacevillessä, joka ei ollenkaan ollut minun paikka aivan liikaa ihmisiä. Sunnuntai päivä meni asunnolla lepäilemiseen ja koulutöiden tekoon.




torstai 23. maaliskuuta 2017

Työssäoppimaan ulkomaille

Olen Janette 20-vuotias lähihoitajaopiskelija Kouvolan seudun ammattiopistosta. Olen lähdössä työssäoppimaan Maltalle 27.3.-27.4.2017. Tänne blogiin olisi tarkoitus päivitellä kuulumisia reissulta.