sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Viikko 1

Maanantai

Maanantaina lentoni lähti kello 6.35 ja Maltalle saavuin puolita päivin. Kuljettaja oli minua lentokentällä vastassa ja kuljetti asunnolleni, joka sijaitsee San Giljaanissa. Kanssani asuu neljä tyttöä 2 saksalaista ja 2 ranskalaista. Maanantaina vietin aikaa asunnolla ja kävin vähän kävelemässä asunnon läheisyydessä. 

                                                   


Tiistai

Tiistaina minun piti mennä aamulla 10.00 tapaamiseen Future Focus:lle. He eivät eka ymmärtäneet, miksi olin paikalla, sillä muut suomalaiset olivat juuri lähteneet koululle, jossa työskentelen. Toimistolta minut vietiin tutustumaan kouluun ja siellä rehtori esitteli minulle paikkoja. Tutustumisen jälkeen palasin asunnolle tekemään ruokaa ja illalla kävin jälleen kävelemässä lähiympäristössä. 




Keskiviikko

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen työpäivä. Työskentelen Newark school:issa ja olen ollut Junior 2 luokalla, jossa oppilaat ovat 6-7vuotiaita. Koulu on kansainvälinen, joten opetuskieli on englanti. Päivä kului nopeasti, sillä taukoja ei ole muuten kuin lounastauko ja sen jälkeen n.10minuutin tauko. Opetus on mielestäni ollut nopea tempoista ja oppiaineesta toiseen siirrytään nopeasti. Päivä päättyi 13.30, jonka jälkeen näin aulassa Turvallisuusalan Tuunin ja Ruusan. Kävimme Vallettassa syömässä Tuunin, Ruusan ja heidän opettajan Jonin kanssa. 

Keskiviikkona oppilaat maalasivat käpyjä, joita olivat käyneet keräämässä


Torstai

Torstaina oli työpäivä, mikä noudatti edellisen päivän kaavaa. Lapset ovat erittäin aktiivisia, eivätkä he aina meinaa jaksaa keskittyä. Kuri on kovempaa kuin Suomessa ja opettajia puhutellaan etuliittein. Minun luokan opettaja Ms. Laura on mukava ja hän otti minut hyvin vastaan. Työpäivän päätyttyä lähdimme Tuunin, Ruusan ja Jonin kanssa Turistibussi kierrokselle. Näimme nähtävyyksiä ja kävimme Maltan vanhassa pääkaupungissa Mdinassa.





Perjantai

Perjantai oli paikallinen pyhä, joten minulla oli vapaapäivä. Lähdimme aamulla Tuunin, Ruusan ja Jonin kanssa laivalla käymään Gozossa ja Cominossa. Illalla vietin aikaa asunnolla muiden kanssa.






Lauantai ja sunnuntai

Lauantaina vietin aikaa asunnolla ja illalla lähdin kämppiksien kanssa käymään Pacevillessä, joka ei ollenkaan ollut minun paikka aivan liikaa ihmisiä. Sunnuntai päivä meni asunnolla lepäilemiseen ja koulutöiden tekoon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti